30.4.2019

Maata näkyvissä!

Eilen pääsimme käymään talolla ensimmäisen kerran sitten helmikuun. Helmikuussa talolla oli vielä melkein metrin kinokset lunta.  Nyt onneksi lumet suurimmaksi osaksi oli lähteneet ja pääsi katselemaan mitä pihalta löytyy. Paljon siellä jotain kukkapenkkejä, istutuksia ja pensaita näyttäisi olevan, mitä niissä sitten kasvaa on vielä arvoitus. Pelkistä oksista en osaa tunnistaa, joten pitää odotella, että alkaa jotain lehtiä ilmestymään.

 Nyt ainakin tiedän miksi tontin nimi on Kivimäki :D Isompaa ja pienempää kiveä on joka puolella tonttia ihan todella paljon. Etupihalla on aika hurjan kokoinen kivi, minkä päällä kasvaa jotain kivikkokasvia. Onneksi tykkään kivistä, joten ehdottomasti noita kiviä pitää käyttää puutarhan rakentamisessa hyödyksi.


Kiven päällä kasvavaa kivikkokasvia.
 

Navetan vierestä löytyy kivan kokoinen kasvihuone, kyllä tuolla hyvin mahtuu kasvattamaan vihanneksia.

 Kasvimaan vieressä pilkistää raparperi. Oman maan raparperipiirakkaa tiedossa ♥
Ja raparperilehti betonilaattojen tekoa myös :D


Joku kukka nousemassa kukkapenkistä. Ei mitään hajua, että mikä se on.
 

Krookuksia! Näitä suunnittelin ostavani ja syksyllä istuttavani, mutta nyt ei tarvitsekaan, kun näitä kasvoi pitkin poikin tonttia vaikka miten paljon. 


 

Lumipalloheisi? 


Mansikoita ♥


Vähän syrjemmällä metsän reunassa löytyy nuotiopaikka. Tämä olikin kiva yllätys, että tämmöinenkin tontilta löytyy.


Parikkalan tummaluumu, jonkin verran tästä ilmeisesti on jo luumuja tullut. Tämän vieressä on pieni omenapuu, kaksi kirsikkapuuta ja jotain marjapensaita.
Täällä viihtyy ilmeisesti jokunen kontiainenkin, oli nimittäin sen verran myllätty nurmikko :/  Saa nähdä miten ruohikko alkaa kasvamaan tuon myllerryksen jälkeen. 


Takapihalta löytyy edellisen talon kivijalka. Nykyisen talon rakentaneen miehen kotipaikka on sijainnut ennen tässä,  kiva että tämä kivijalka on tähän jätetty. Kesällä tuo näyttää varmasti hienolta kun nuo kiven päältä roikkuvat kukat herää henkiin ja ruohikkoa on ympärillä.


Tiesin kyllä, että pihalta löytyy perunapelto. Mutta olikin sitten "hieman" isompi kuin olin ajatellut :D
Luulen, että meille aika reilustikin pienempi kasvimaa riittää. Tälle pitää jotain keksiä. Niittyä? Puita kasvamaan? Puutarhaa? Ei mitään haisua vielä tässä vaiheessa. No mutta ei lopu kasvimaalla tila kesken :D

 
Pellon takana olevaa kuusta on ilmeisesti käynyt hirvi pureskelemassa/kyhnyttämässä sarvia. Suunnittelin jo, että sinne voisi viedä suolakiven syötäväksi.  
Tuossa pellolla oli jokunen vuosi sitten kasvanut kauraa ja karhu oli tullut syömään sitä. Riistakamera on ihan pakko ostaa, niin pääsee katsomaan mitä otuksia tuolla liikkuu. 
 

Toinen omenapuu ja tämän vieressä löytyy vielä kolmas kaikkein isoin puu.


(Musta?)herukanlehtien alkua.


Tieltä päin. Tuolla puolella on lammasaitaa, joka varmaan ostetaan kun joka tapauksessa meidän on tonttia aidattava koiran takia.


Yksi sinnikäs orvokin alku navetan kulmalla.

 Tontilla on paljon maaston korkeusvaihteluita, tykkään tämmöisestä enemmän kuin ihan tasaisesta tontista. Vielä on harmaata ja likaista, mutta kyllä tästä vielä hyvä tulee :)

6 kommenttia:

  1. Olisikohan kukkapenkissä pionin alkuja?!? Hyvää vappua!

    VastaaPoista
  2. Oikein kivalta näyttää! Varmana mielenkiintoista seurata mitä pihalta alkaa paljastumaan. :D
    Riistakamera on kyllä koukuttava vekotin. Meillä on nyt ollut vanhempieni kamera puolisen vuotta lainassa, mutta ehdottomasti on ostettava itselle oma. Kameraan on tellantunut mm; villisikoja, kauriita, peuroja, näätä ja mäyrä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sormet syyhyää jo kun olisi niin ihana päästä rapsuttelemaan pihaa :D Ei olisi kuin reilu viikko odotusta jäljellä.
      Oho, siellähän on näkynyt paljon kaikkea :D

      Poista